Haistilassa liikennöi lautta vielä 1950-luvulla. Jokea on ylitetty tältä kohdalta jo vuosisatoja aiemmin. Nyt on jäljellä enää ruohoinen, kohti jokea kaartava tie.
Joenrannassa ei enää ole jälkiä lauttatoiminnasta.
Ruohikkoista tietä reunustavat tutut kivitolpat, joihin kiinnitetty aita on jo kadonnut. Vastarannan puiden latvoihin vielä osuu ilta-aurinko.
Rannassa ei ollut lauttaa, mutta pikkuruisia sammakoita vilisi senkin edestä. Yksi malttoi olla niin kauan paikoillaan, että sen sai kuvattua
Haistilan lauttapaikka kuvattuna vastarannalta, siis pohjoisrannalta käsin. Tällä puolella ei tieltä ole opasteita eikä paikkaa ole muutenkaan pidetty auki kuten vastarantaa. Olikin pienen salapoliisityön takana löytää paikka, joka olisi juuri vastarannalla. Onneksi syksy oli jo niin pitkällä, ettei hyttysiä ja käärmeitä tullut pöheikössä vastaan.
Tämäkin kuva on otettu pohjoisrannalta. Kuva viehättää, koska valo kimaltaa niin hienosti ja vedessä lojuva musta puu on siluettina.