Irjanteen kylä Eurajoella kehittyi kosken äärelle myllyn ympäristöön. Keskustan risteyksessä on vielä vanhoja maatilojen rakennuksia jäljellä; taustalta näkyy kirkon tapuli.
Irjanteen nykyinen kirkko on lähes 300 vuotta vanha. Kirkko on rakennettu 1731 ja tapuli 1758. Kirkko on Satakunnan vanhin puukirkko, ja paikalla on ollut kaksi kirkkorakennusta jo ennen tätä nykyistä. Irjanteen kirkko on uhrikirkko, eli se on rakennettu lahjoitusten avulla. Kirkon edustalla on iso lainamakasiini vuodelta 1833 ja pienempi ruiskuhuone vuodelta 1903.
Ruiskuhuoneen kulmalla on muistokivi pitäjän kuuluisuuden,
sotamarsalkka Åke Tottin kunniaksi.

Itse kirkkorakennusta ei näy, ennen kuin astuu tapulin ja lainamakasiinin välisestä pienestä puuportista sisään. Kirkon puuristit ja muut puuleikkaukset ovat kauniin koristeellisia, ja ne tuovat mieleen ortodoksiset tsasounat.
Vanhoilla hautausmailla on mukava kulkea, oli se sitten pronssikautinen hiidenkiuas tai kristillinen kalmisto. Paasien ja ristien sanomaa tutkaillessa tuntee ajan kulun ja mieli rauhoittuu: ennenkin sitä elettiin, vaikka asiat olivat monessa asiassa vaikeampia kuin tänä päivänä.
Tässä kivessä lukee vain Axel ja Fanny.
Tässä kivessä lukee vain Axel ja Fanny.

Tässä lepäävät "fanjunkkari ja hänen frouvansa".
"Kuolema keviä kristityille
woitto vahva vanhurskaille
jotk Taivaan iloon tulevat
ja Herran kunnian kuulevat"